Katuruoka
saapuu
Suomeen

Egyptiläisestä hävittäjälentäjästä Tampereen, ja koko Suomen katuruokakulttuurin pioneeriksi – Fouad Hanafi-Eweiss perusti ensimmäisen kebab-ravintolan Aleksis Kiven kadulle vuonna 1983. Vuonna 2023 “Abu” palkittiin Tampereen kaupungin kultainen ansiomitali kaupungin ruokakulttuurin eteen tehdystä elämäntyöstä.

Abu Fuadin tarina elää ja voi hyvin, toisessa polvessa toimiva perheyritys on säilyttänyt tinkimättömän intohimonsa tarjota Suomen parasta kebabia.

Fouad Hanafi-Eweiss tunnetaan kaikkialla Tampereella. Ihan sama mihin kulkee, niin aina on tuulikaapissa joku pysäyttämässä. "Moi Abu, muistatko mut?" Kyllä Abu muistaa. Sillä nimellä hänet tunnetaan, ja aina Abulla on aikaa.

Nuoruudessaan Abu oli kova tyyppi. Miettikää: hävittäjälentäjänä Egyptin ilmavoimissa - voiko siistimpää olla! Kiitotiet saivat kuitenkin jäädä, kun Abu siirtyi Tukholman kautta Tampereelle työskentelemään Pirkanmaan legendaarisimmissa ravintoloissa, mutta sekään ei riittänyt: vuonna 1983 Abu teki suomalaista ruokahistoriaa. Hän perusti Tampereen ensimmäisen street food -yrityksen ennen kuin koko termiä oli olemmassakaan eivätkä pikaruokaketjutkaan olleet tietään Tampereelle löytäneet. Mustan makkaran rinnalle oli syntynyt toinen ylpeys, ja siitä lähtien Abu Fuad on ollut keskeinen osa tamperelaisuutta.

Abun alkuperäisellä reseptillä on siitä asti tarjoiltu Suomen parasta kebabia. Ainakin meidän mielestämme, mutta ei me olla ainoita. 80-luvun nousukaudella jonot kiersivät korttelilta toiselle puolelle kesähelteessä ja paukkuvassa pakkasessa. Oli siinä pienillä pojilla ihmettelemistä, kun toppatakit suhisten pirkanmaalaiset hamusivat Abun kepsua säästä riippumatta. Yhdessä pakkasimme leipätorneja, jotka olivat meitä korkeampia.

Suomen ensimmäinen McDonald’s avattiin seuraavana vuonna viereiseen kortteliin.

Eikä meno ole muuttunut mihinkään. Kun Abu päätti muutama vuosi sitten jäädä eläkkeelle, heräsi meissä huoli: mistä me nyt saadaan iltakepsut? Päätimme tehdä sitä omiin pöytiimme itse - eihän me vaan voitu elää ilmankaan. Sana alkoi kiiriä, että jossain päin Tamperetta vedetään edelleen Abun kebabia. Muidenkin oli sitä saatava, Abua ei ollut unohdettu.

Nyt Abun tuotteet ovat tarjolla kaupan hyllyillä ja ravintoloissa suuremmalle väelle kuin koskaan olisimme osanneet kuvitellakaan. Abun perintö elää, ja se on meille sydämen asia. On se sitä muillekin.

Siitä muistuttaa Abun muistohyllyltä löytyvä Tampereen kaupungin kultainen ansiomitali kaupungin ruokakulttuurin eteen tehdystä elämäntyöstä.

Meille Abu on kuitenkin vielä enemmän. Abu on iskä, ja iskä tekee parhaat kepsut.

-Abun pojat Rami ja Sami Hanafi

Egyptiläinen hävittäjälentäjä toi Tampereelle mustamakkaran pahimman kilpailijan.”

-Aamulehti, 20.9.2005

Abu Fuad -ravintolat

  • 2023 Pirkkalan Prisma, Pirkkala, edelleen toiminnassa

  • 2021 Nokia Areena, Tampere, edelleen toiminnassa

Kun Fouad 2012 lopetti Koskikeskuksessa oli hän ainoa yrittäjä joka oli ollut talossa alusta lähtien.

  • 2014 Lielahtikeskus, Tampere

  • 2013 Foodstation, Tampere

  • 1990 luvulla Helsinki ja Jyväskylä

  • 1988 Koskikeskus, Tampere

  • 1986 Hämeenkatu, Tampere

  • 1983 Aleksis Kiven Katu, Tampere